sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Moi kaikille!


Anteeks että en ole kirjoitellut mutta koulussa on tehtäviä pukkaillut ja kiireitä on riittänyt.
Joten kerron lyhyesti taas tämän kerran :D

- Koulussa on mennyt hyvin :D
- Olen saanu poikaystävän <3
-On ollut äitin kaa vähän riitaa mutta ne on selvitetty jo :D
-Nyt tällä hetkellä täällä etelä-suomessa on pakkasta
- Sekä lunta riittää :D eli valkoinen joulu on tiedossa <3
- Olen taas saanut monta ihanaa kaveria <3
- Ikävöin vieläkin kovasti koiraani ... haluaisin saada uuden koiran mutta äitille ei oikei sovi :( no ei se mitään.
- Hmm... mitäköhän muuta kirjoittaisi... ainiin olen ostanut jo monta joulu lahjaa vaikka jouluun on vielä aikaa xD
 

viime vuoden kuva jolloin mulla oli pitkät hiukset :D 

kesällä leiriltä otettu :D

hangon saaristosta otettu <3 

mun oma pikku kulta <3

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

APUA! Olen ihan kokonaan unohtanut kirjoittaa koska on ollut kiireitä koulussa ja olen keskittynyt aika paljon instagrammiin :D no mutta kerron pikaisesti ...

- opiskelen lohjalla lähihoitajaksi
- koulun myötä sain pari uutta ihanaa kaveria <3
- ennen koulun alkua menetin rakkaan koirani :(
- sain uuden puhelimen :D
- sain äidiltä luvan hankkia tatuoinnin ... jonka haen ennen joulua <3
- ja paljon muutakin on tapahtunut :)

HYVÄÄ PÄIVÄN JATKOA KAIKILLE <3







lauantai 3. elokuuta 2013

sorry! kun en ole ehtinyt kirjoitella mutta nyt kerron pikkaisen vpk leiristä joka tänä vuonna oli ahvenanmaalla (lemböttenissa) :D

lauantaina 21.7 piti herätä aikasin kun piti paloasemalla olla jo 5 aikaa aamulla :(
mutta se ei haittaa koska matka oli iki muistoinen <3 ...
mutta kun olimme asemalla nii tavarat piti olla jo edellisenä päivänä siellä koska ne lähti vuorokauden aikaisemmin leiri paikalle :)
 menimme bussilla turkuun josta sitten viking amorellolla ahvenanmaalle :)














siellä oli kyllä hauskaa olla ihanien ystävien  kanssa <3
kyllä siellä leirilläkin oli tosi hauskaa... pystytettiin teltat ja ruvettiin etsimään ruokailuvälineitä ...RUOKAA!! XD
leirillä  oli myös  kanssa olympialaiset ... melkein samanlaiset kuin pikkuleirilläkin XD
mutta sijoitusta en muista :(

tällä leirillä ei voitettu mitään mutta voitto ei ole tärkein vaan hauskan pito ! <3

mutta nyt olen valmistunut ryhmänvetäjäksi jota olen odottanut innolla :D

lauantaina 27.7 lähdimme takasin päin tulemaan ja pääsimme viking gracelle joka on todella hieno laiva <3 haluaisin päästä sinne uudestaan <3 :D











lauantai 13. heinäkuuta 2013

nyt en jaksa tänään kirjoittaa tästä päivästä niin paljoa kuin... OLI AIVAN MAHTAVA PÄIVÄ ihanien kavereiden kanssa linnanmäellä <3 ... kirjoitan huomenna tarkemmin :D

HYVÄÄ YÖTÄ KAIKILLE JA NUKKUKAA HYVIN <3

torstai 11. heinäkuuta 2013

Hohhoijaa!! Huomenna olisi siivous päivä vaikka ei jaksaisi ... no mutta se ei  kauaa kestä  :) 
loppuviikosta on ainakin  on hauskaa tiedossa :) 
Lauantaina lähden isos porukan kanssa linnamäelle ja samana päivänä on pikku siskon synttärit :) 
Sunnutaina on ainakin teidossa lököily päivä XD
Ensviikko näyttäisi aika rauhalliselta mutta sitä ei koskaa tiiä ;) 
Paitsi lauantai aamuna mun on pitäny viedä leiri tavarat jo paloasemalle koska sunnutaina oisi noin 5 aikaa aamusta lähtö VPK leirille ahvenanmaalle viikoksi <3 en malta odottaa ;) <3 

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

:)

Anteeksi paljon kun en ole ehtinyt kirjoitella viikkoon kun olen ollut leirillä.
Mutta viikko oli kuitenki aivan mahtava <3
Maanantai aamuna lähdin lasten telttaleirille isoseksi :)

MA: Tuli 1 luokkalaiset. Heidän kanssa pystytimme teltat ja leikimme sekä uitiin PALJON <3
TI: Aamulla oli aikainen herätys ( klo: 8 ) mutta päivää myöten taas piristy kun leikimme, oli olympialaisia ja askartelimme  paljon ... Mutta illalla oli sauna ja uintia joka oli ihanaa <3
KE: Oli 1luokkalaisilla pakkailua. Iltapäivällä jaettiin palkinnot kilpailuista ja kasasimme teltat....
Mutta sinä samana päivänä tuli 2luokkalaiset , 1 luokkalaisten tilalle :D ja teimme heidän kanssa samoja asioita :) (TO)
PE: Pakkailimme kaikki ja laitoimme teltat kasaan sekä jaettiin palkinnot.
kun olimme taas keskustassa niin minä en ehtinyt käydä kotona ennenkuin piti lähteä toiselle leirille :)
VPK pikku leirit ovat ihania ja mahtavia <3
Esim. nyt viikon loppuna ehti tapahtua vaikka mitä :D kilpailimme paljon ja jopa voitimme sankoruiskukilpailussa hopeaa vaikka meidän joukkueessa oli aika nuoria kilpailijoita verrattuna ikä ryhmään :) mutta pärjäsimme älyttömän hyvin ja olen siitä hyvin iloinen <3
Lauantai illalla oli Disco joka kuuluu aina VPK leireihin ... Tanssimme paljon ja tapasin myös siellä ihanan ihmisen jonka toivottavasti tulen vielä näkemään monesti <3 <3 <3 ;)

Seuraava VPK leiri on 2viikon päästä niin silloin ainakin tulen näkemään hänet <3 :) ;)
En malta odottaa .... <3

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Jes! enään 2,5 h leirille lähtöön :D Laukut on pakattu ja naama laitettu :) nyt tässä mietitään että mitä voisi tehdä ajan kuluksi :)

Laukut on kyllä pakattu aika täyteen ... niin mietin että miten mä saan ne kuljetettua skootterin kyydissä kylille asti :D SIITÄ TULEE KYLLÄ HAUSKAA XD
Ja pitää toivoa että skootteri kestää koko sen painon mitä siihen päälle tulee :D
No mutta toivotaan että leireistä tulee hauska ja ikimuistoinen  <3

ILOISTA PÄIVÄÄ KAIKILLE! <3


                           

Olen ollut koko tän viikon yksin kotona :)
Äiti ollut vaeltamassa ja siskot ollut niiden isäillänsä. 
Kavereita on käynyt aika paljon ja ei oo ainakaa ollu tylsää :D 
Tänään hain siskon junalta ja pitäisi vielä jaksaa siivota sekä pakkailla leiriä varten. 
Lähden huomenna lastenleirille ja perjantaina on VPK:n pikkuleiri <3 
Joten menoa kyllä riittää ensi viikoksi :D Ja toivottavasti tulette nauttimaan minun blogin lukemisesta. <3 
Nonniin! Vihdoinkin blogi <3


No mutta blogini kertoo minun päivistäni.
Aluksi kerron vähän itsestäni ja harrastuksistani <3

Minä:

Olen 16 vuotias nainen.
Minulla on koira jonka nimi Turo <3 Se täyttää lokakuussa 11 vuotta.
Mä harrastan VPK:ta ... nyt jouluna olen harrastanut sitä 6 vuotta .
En ikinä haluaisi vaihtaa sitä mihinkään muuhun <3
Rakastan myös tanssia paljon !


 vuonna 2010 voitettu kultaa VPK:ssa                                                                            Turo <3